Tiedesuunnistus on Tampereella järjestettävä kaksipäiväinen
tapahtuma (20.-21.4.2010), jonka tavoitteena on lisätä lasten
ja nuorten käsityksiä tieteestä, tieteen tekemisestä
ja tieteen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tiedesuunnistuksen kantava
ajatus on, että osallistujat saavat konkreettisesti seurata ja osallistua
tieteen tekemiseen, tavata tutkijoita sekä havaita käytännössä,
kuinka tiedemaailma ja tieteen innovaatioita hyödyntävät
yritykset toimivat.
Tapahtuman kohderyhmänä ovat peruskoulujen yläluokkien ja
lukioiden oppilaat.
Tiedesuunnistus -tapahtuma järjestetään eri puolilla Tamperetta
(ja Tampereen lähialueilla)- alueen korkeakoulujen, tutkimusyksiköiden
ja yritysten tiloissa.
Tiedesuunnistus on osallistujille maksuton tapahtuma.
Tiedesuunnistus -tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen. Opettaja
ilmoittaa oman ryhmänsä rasteille. Rasteille saavutaan ryhmänä
opettajan johdolla. Ilmoittautumisohjeet opettajille:
1) Valitse omalle ryhmällesi sopivin ja mielenkiintoisin rasti
alla olevasta rastiluettelosta. Voit ilmoittaa ryhmäsi usealle rastille.
Tarkistathan rastikuvauksesta, että ilmoitettu ryhmäkoko on ryhmällenne
sopiva.
2) Ilmoita ryhmäsi rastille sähköpostitse osoitteeseen
tiedesuunnistus@gmail.com. Viestin otsikoksi Ilmoittautuminen / koulun nimi
3) Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen rastivarauksesta.
Mikäli toivomasi rasti on jo varattu, saat ehdotuksen vaihtoehtoisesta
rastista.
4) Ilmoittautumisajan umpeuduttua lähetämme sinulle tarkemmat
tiedot rastista, rastin vastuuhenkilön yhteystiedot sekä ohjeistuksen
rastille siirtymisestä.
HUOM! Toimi nopeasti, sillä paikkoja on rajoitetusti! Ilmoittautumisaika
on 22.3.-12.4.2010
LISÄTIETOJA TIEDESUUNNISTUS -TAPAHTUMASTA:
Mikko Mattila
Projektipäällikkö
Tampereen kesäyliopisto
Yliopistonkatu 60 A
33100 Tampere
Puh 03 2238 433
GSM 050 4433 878
Fax 03 2148 444
E-mail mikko.mattila@tampereenkesayliopisto.fi
Huom! Punaisella merkityt kellonajat tarkoittavat, että kyseinen ajankohta on jo varattu
Rastipaikka: Salamapyörät
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan sähköpolkupyörien kiehtovaan maailmaan. Rastin toiminnallisessa osuudessa osallistujat voivat itse kokeilla sähköpolkupyörälla ajoa ja todeta kuinka nopeasti Salama kiihtyy...
Osoite: Kalevantie 1, 33100 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: Musiikintutkimuksen laitos, Tampereen yliopisto
Rastikuvaus: Oletko kuullut aikaisemmin turkkilaisen saz-luutun säveliä, tiedätkö miten rapapalli soi tai miten sähkökitarasta saa loihdittua yläsävelsarjan? Se selviää Musiikintutkimuksen laitoksen tiederastilla, jossa osallistujille aukeaa mahdollisuus tutustua erilaisiin musiikkityyleihin ja kokeilla maailman kansansoittimia ohjaajan opastuksella.
Osoite: Kalevantie 4, Yliopiston päärakennus, E-Siipi, 33014 TAMPERE
Ryhmän koko: 20 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti.
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15, ke 21.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15
Rastipaikka: Lääketieteellisen teknologian instituutti IMT, Tampereen yliopisto
Rastikuvaus: Rastilla pääset tutustumaan banaanikärpäsen
avulla tehtävään
lääketieteelliseen tutkimukseen ja kehittelemään lääkeaineita
tietokonesovelluksen avulla. Pääset myös kokeilemaan stetoskooppia
ja
korvalamppua ja kuulemaan lääkärin työstä ja koulutuksesta.
Osoite: Finn-Medi 1, Biokatu 6, 5. krs., 33520 TAMPERE
Ryhmän koko: 20 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 13-15 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Informaatiotutkimuksen
ja interaktiivisen median laitos.
Tampereen yliopisto
Rastikuvaus: SoPlay rastilla perehdytään sosiaalisen
median, pelien ja
leikkien maailmaan. Rastilla keskustellaan ja suunnitellaan ryhmissä
uusia sosiaalisen median (Facebook, IRC-Galleria yms) palveluja ja
niihin liittyviä pelillisiä ja leikillisiä sovelluksia. Rastin
järjestää
SoPlay -tutkimushankkeen pelitutkijat
Osoite: Kanslerinrinne 1, Pinni B, Kalevantie 4, 33014 TAMPERE
Ryhmän koko: 30 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 21.4. klo 9-11 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Autolaboratorio, Tampereen ammattikorkeakoulu
Rastikuvaus: Rastilla osallistujat tutustuvat autolaboratorion toimintaan sekä Formula Student -kilpa-auton suunnitteluun ja valmistukseen. Kyseisellä autolla TAMK osallistuu ympäri maailmaa käytäviin kilpailuihin.
Osoite: Teiskontie 33, 33520 TAMPERE
Ryhmän koko: 25
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ke 21.4. klo 9-10 ja 13-14
Rastipaikka: Laboratorioalan laboratoriot, Tampereen ammattikorkeakoulu
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan laboratorioalan koulutusohjelmaan. Rastin toiminnallisessa osuudessa tunnistetaan hajuveden komponentit GCMS -laitteella, tutkitaan kaasujen liukenemista veteen ("ammoniakkisuihku") ja valmistetaan polymeeria polyamidi 610.
Osoite: FinnMedi Delta, Biokatu 4, 1. ja 2. kerros, 33520 TAMPERE. Kokoontuminen Cafe Olivessa.
Ryhmän koko: 15 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15
Rastipaikka: TAMK, Bioanalytiikka, Tampereen ammattikorkeakoulu
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan bioanalytiikan koulutusohjelmaan. Rastin toiminnalliseen osuuteen kuuluu mikroskopointia veren soluista, kudoksista ja bakteereista. Rastilla on mahdollisuus seurata verinäytteenottoa, mitata hemoglobiinia, veren sokeria tai kolesterolia sekä osallistua sydänfilmitutkimuksen tekoon.
Osoite: FinnMedi Delta, Biokatu 4, 1. ja 2. kerros, 33520 TAMPERE. Kokoontuminen Cafe Olivessa.
Ryhmän koko: 15 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-10 ja 10-11 ja ke 21.4. klo 13-14 ja 14-15 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Solu- ja kudosteknologiakeskus Regea
Rastikuvaus: Solu- ja kudosteknologian tutkimukseen tutustumista
Osoite: Biokatu 12, 33520 TAMPERE
Ryhmän koko: 15 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 13-14, ke 21.4. klo 13-14 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Arkkitehtuurin laitos, Tampereen teknillinen yliopisto
Rastikuvaus: Rastilla tutkitaan Tampereen keskustan
kaupunkitilaa pienoismallityöskentelyn avulla. Ryhmät rakentavat
annetuista materiaaleista valmiille pohjakartoille joko keskustan
olemassa olevaa korttelirakennetta tai suunnittelevat uudenlaista
kaupunkia.
Osoite: Korkeakoulunkatu 5, 33101 TAMPERE
Ryhmän koko: 20 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Materiaaliopin laitos, Tampereen teknillinen yliopisto
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan materiaalitekniikan saloihin erityisesti muovien näkökulmasta. Rastin toiminnallisessa osuudessa kokeillaan materiaalitestausta ja muovituotteen valmistusta.
Osoite: Korkeakoulunkatu 6, 33101 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ke 21.4. klo 9-11 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Kemian- ja biotekniikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto
Rastikuvaus: Rastilla esitellään kemian- ja biotekniikan laitoksen toimintaa. Rastin toiminnallisessa osuudessa tehdään koeputkimittakaavassa nikkelin osoitusreaktio, jota sovelletaan erilaisten esineiden (esim. korujen ja vyönsolkien) nikkelipitoisuuden toteamiseen. Rastilla tutustutaan lisäksi Gram-värjäykseen.
Osoite: Korkeakoulunkatu 8, 33101 TAMPERE
Ryhmän koko: 20 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15,
ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan kokeelliseen tutkimukseen TTY:n fysiikan laitoksen aerosolifysiikan, optiikan ja pintatieteen laboratorioissa.
Osoite: Korkeakoulunkatu 3, 33101 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 1,5 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: ROViR-laboratorio, VTT
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan RoViR -laboratorion toimintaan ja fuusiotekniikan perusteisiin. Rastin toiminnallisessa osuudessa perehdytään robotin ohjaukseen ja voimatakaisinkytkentään virtuaalimallin avulla.
Osoite: Tekniikankatu 1, 33101 TAMPERE
Ryhmän koko: 20 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15, ke 21.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15
Rastipaikka: Fastems FMS Training Center
Rastikuvaus: Miten tehdas saadaan toimimaan täydet 8760 tuntia vuodessa? Nykyaikaisen tehdasautomaation maailma on monipuolinen ja täynnä mielenkiintoista tekniikkaa. Rastilla tehdään tutkimusmatka tehdasautomaatiolaitteiden toimintaan ja käytännön harjoituksessa pääset itse tutustumaan teollisuusrobotin ohjelmointiin.
Osoite: Tuotekatu 4, 33840 TAMPERE
Ryhmän koko: 10 henkilöä
Rastin kesto: 1,5 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 8.30-11.00
Rastipaikka: Poliisiammattikorkeakoulu / Poliisimuseo
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan Poliisimuseoon, jossa näyttelyinä ovat "900 vuotta poliisihistoriaa Suomessa" sekä Haista itse - Suomen poliisikoirat 100 vuotta".
Osoite: Vaajakatu 2, 33721 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: Poliisiammattikorkeakoulu / ajoharjoittelurata
Rastikuvaus: Rastilla demonstroidaan törmäysnopeuden vaikutus jalankulkijaan nopeuden muuttuessa. Rastin toiminnallisessa osuudessa arvioidaan pysähtymismatkaa sekä eritellään jarrutusmatkaan liittyviä tekijöitä.
Osoite: Vaajakatu 2, 33721 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: Demola
Rastikuvaus: Demolan rastilla katsotaan, mitä kaikkea opiskelijat osaavat tehdä! Demolassa eri alojen opiskelijat ja yritysten ideat yhdistyvät demoiksi, mini-innovaatioiksi, jotka voi nähdä tai joita voi oikeasti kokeilla. Avoimuus, monitieteisyys ja tekemiseen perustuva innovaatiotoiminta ovat Demolan projekteja ohjaavia periaatteita.
Osoite: Väinö Linnan aukio 15, 3. krs. 33210 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15, ke 21.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15
Rastipaikka: Kiilto Oy
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan Kiilto Oy:n toimintaan ja tuotekehitykseen. Rastin toiminnallisessa osuudessa valmistetaan vaihtoehtoisesti liimaa tai pesuainetta ja mitataan tuotteista pH-arvo ja viskositeetti.
Osoite: Tampereentie 408, 33880 LEMPÄÄLÄ
Ryhmän koko: 20 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: Katsa Oy
Rastikuvaus: Tehdaskierroksella tutustutaan hammaspyörän valmistukseen ja erilaisiin työtehtäviin valmistusprosessissa.
Osoite: Ilmailunkatu 23, 33900 TAMPERE
Ryhmän koko: 25 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 22.4. klo 9-11 ja 13-15
Rastipaikka: Discovery Museum of Tampere
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan upouuteen Discovery Museum of Tampere -tiedemuseoon. Tiedemuseo sisältää mielenkiintoisia näyttelyesineitä- ja laitteita, joita osallistujat pääsevät kokeilemaan.
Osoite: Sellukatu 22, 33400 TAMPERE
Ryhmän koko: 30 henkilöä
Rastin kesto: 2 tuntia
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-11 ja 13-15, ke 21.4. klo 9-11 ja 13-15 RASTI TÄYNNÄ!
Rastipaikka: Tanssiteatteri MD
Rastikuvaus: Rastilla tutustutaan tanssin tutkimuksen mahdollisuuksiin. Rastin toiminnallisessa osuudessa testataan osallistujien liikemuistia ja toteutetaan liikettä tutkien pieni ryhmäkoreografia.
Osoite: Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tampere
Ryhmän koko: 15 henkilöä
Rastin kesto: 1 tunti
Rasti avoinna: ti 20.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15, ke 21.4. klo 9-10, 10-11, 13-14 ja 14-15